Rakkaat
sukulaiset,
"Metsän tummuus mulle
tuokaa,
puunto pilven, johon päivä
hukkuu,
siinto vaaran tuulisen,
mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot
veen,
niistä sydämeni laulun
teen."
Me vietämme tänään - runon ja suven päivänä - Eino Leinon syntymän 130-vuotisjuhlaa.
Runoilija, joka oli kotoisin Paltaniemen Hövelöstä, kirjoitti primusylioppilaaksi
17-vuotiaana ja loi huikean tuotannon parissakymmenessä vuodessa. Vuosisadan
alussa hän matkusti Euroopassa, työskenteli Italiassa, käänsi Danten Divina Kommedian suomeksi.
Suurmies, jonka runoista lukuisat sukupolvet voivat nauttia. Monipuolinen ja
rikasvivahteinen nero, jonka elämä ei ollut helppoa, mutta työn jälki sen
näköistä, että ikään kuin kaikki olisi jo sanottu.
Me vietämme tänään myös omaa juhlaamme. Sukuseuramme perustamisesta on tullut
kuluneeksi 30 vuotta. Perustava kokous pidettiin 2.7.1978 Miettilässä
Eeva ja Toivo Lääperillä. Sukulaisuus on hauska,
elävä ja muuttava asia tai käsite: On mukava yhteensattuma, että olen sukua
heille molemmille; Eevalle äitini kautta Pajarina ja
Toivolle isäni kautta. Toinen kuvaava tapaus on äitini koulumuisto. Äitini on
kertonut, että kun hän aloitti Simpeleen yhteiskoulun vuonna -64, heitä oli
kolme Pajaria samassa, yli 40 oppilaan luokassa, mikä
oli harvinaista. Ystävät kyselivät, oletteko te sukua keskenänne. Emme ole
mitään sukua, oli äitini aina vastannut senaikaisen totuuden mukaan. Vasta Arvo
Pajarin merkittävä sukututkimus toi uuden tiedon:
samaa sukua olivat olleet.
Sukulaisuus käsitteenä voi olla hyvin monimerkityksinen. Eri kulttuureissa
sanalle annetaan hyvinkin erilaisia arvoja. Yhtäältä voidaan katsoa käsitteen
rajautuvan varsin ahtaasti esimerkiksi verisukulaisiin, kun taas toisaalta se
voi käsittää todella laaja-alaisen suhtautumisen. Sukua on vakiintuneesti
pidetty yhtenä yksilön tärkeimpänä perinteisenä jäsenryhmänä sekä sosiaalisesti
että biologisesti. Vielä tiiviimmän yhteisön muodostavat lähisukulaiset. Eri
aikakausina suvun merkitys korostuu eri tavoilla. Ennen suvun merkitys on ollut
vahva, mutta nyky-yhteiskunnassa suvun ja
sukulaisuuden tärkeys yksilöille on vähentynyt, kun taas perheet ja ystävät
ovat saaneet yhä voimakkaamman aseman. Suku ei ole enää sosiaalisen ja
aineellisen perusturvan takaaja, kuten aiemmin, vaan sen tehtävän on saanut
hyvinvointivaltio erilaisten sosiaalipalvelujen ja -huoltojen muodossa. Toisin
on muualla maailmassa. Euroopassakin, useissa valtioissa sosiaaliturva on
edelleen yhtä kuin suku ja perhe. Juuri siksi näitä arvokkaita
sukuperinteitä pitääkin vaalia.
Suvulla on jokaiselle ihmiselle erilainen merkitys. Toisille se on kiinteä
yhteisö, yhteenkuuluvuus, jota ilman ei voisi elää, toisille vain kaukainen
yhteys jonnekin menneeseen. Sukulaisuudesta on sanottu ja kirjoitettu paljon.
Kuuluisimmat lausahdukset suvusta eivät tosin ole kovin mairittelevia:
Esimerkiksi Addison Mizner
on joskus todennut, että ”Jumala antaa meille sukulaiset; Luojan kiitos voimme
itse valita ystävämme.” Samaa linjaa on jatkanut myös Oscar Wilde:
”En voi olla inhoamatta sukulaisiani. Se johtuu luullakseni siitä, ettemme voi
sietää ihmisiä, joissa on samat viat kuin meissä itsessämme.”
Olen varma, että meillä tähän juhlaan kokoontuneilla on hyvä käsitys
suvustamme. Me nuoremmat olemme uteliaita näkemään, keitä kaikkia
joukossamme on, oppimaan ja tietämään lisää omista sukujuuristamme ja
sukukokonaisuuksista, joihin kuulumme sekä olemaan ylpeitä suvustamme.
Meidän kesäpaikkamme vieressä Pajarinkylässä
sijaitsee eversti Lauri Vilkon kesähuvila. Hänen
vanhan punaisen hirsitalonsa seinällä on laatta, jossa lukee: "Tässä
sijaitsi Aaro Pajarin komentaman 18. divisioonan
vasemman sivustan äärimmäinen tähystys- ja tulenjohtopaikka kesällä 1941."
Tämä on minulle - juuri historiaa koulussa paljon
lukeneelle - hyvin mielenkiintoinen pala tai kurkistus sekä Suomen että suvun
historiaan. Olin jo nuorena tyttönä Imatran sukukokouksessa, jossa kenraali Pajarin tytär kertoi erittäin mielenkiintoisesti isästään,
yhdestä maamme suurmiehistä.
Raili Aallon kokoamassa kirjassa "Juuret Pajarissa.
Historiaa ja henkilökuvia" on hieno hieno
sitaatti kenraali Pajarilta vuodelta -46. "Eivät nämä ajat ole sellaisia, että voisi
kulkea huoletonta ja murheista vapaata elämänrataa, tuntuu päinvastoin siltä
kuin kohtalo olisi varannut osallemme siinä määrin elämän vaikeuksia, huolta ja
murhetta, ettei moinen, huolista vapaa elämäntapa ole mahdollista - mutta kun
terveys, koko jatkoelämän perusta sitä vaatii, on yritettävä."
Hyvät ystävät,
Olkoon tämä kultaisena sääntönä elämässämme: on yritettävä.
Toivotan teille kaikille antoisaa sukukokouksen jatkoa. Pidetään yhteyttä.