HISTORIAA

(Päivitetty 10.8.2008)

Pajarin sukua on asunut Rautjärven Miettilänkylä 3:ssa jo ainakin 1500-luvulla. Pajarit hallitsivat tiloja nro 3 ja 25. Vieläkin osa molemmista tiloista on Pajarin sukuun kuuluvilla, joilla on sukunimenä Pajari. Niinpä sanotaankin tätä taloryhmää Pajarinkyläksi, vaikka se kuuluu virallisesti Miettilän kylään. Pajari sijaitsee Pitkäjärven länsipuolella. Alla on kuva, joka on otettu Metsäkylän puolelta Pentrinnan mäeltä. Taustalla Pitkäjärven takana on Pajarinkylä. Kuvan vasemmalla puolella näkyy nro 25:n ja oikealla nro 3:n maita.

Alla on kuva, joka on otettu Pajarista Metsäkylään. Metsäkylä kuului Venäjään ja Hiitolan seurakuntaan vuodesta 1721 alkaen Pajarin kuuluessa Ruotsiin ja Rautjärveen, joka oli silloin Ruokolahden kappeliseurakunta. Kanssakäymistä kylien välillä raja ei liene liiemmin haitannut, koska Ruotsin puolella asuva Nuutti Juhonpoika Pajari vihittiin avioliittoon Venäjän puolella asuvan ilmeeläisen Maria Maunontytär Lankisen kanssa 21.12.1732. Hiitolan vihittyjen luettelossa ei mainita mitään valtioista. Mainitaan vain, että sulhanen on Ruokolahdelta Rautjärven kappelista, vaikka valtakuntien välinen raja oli ollut jo hieman yli kymmenen vuotta.

USA:sta ja Kanadasta tulleet sukukokousvieraat tutustuivat esi-isiensä maisemiin 1.7.2006 Pajarinkylässä. Heidän sukunsa oli lähtenyt sieltä 1848 Hiitolan puolelle Ilmeen Jääkallion Pajariin (Ilmee nro 7). Muuttokirja otettu 12.11.1848. Alla kuva, joka on otettu 1.7.2006. Juha Pajarin navetan oikealla puolella sijaitsi talo, jota sanottiin Laurilaksi.  Siellä oli heidän esi-isiensä koti vuoteen 1848 saakka. Nykyinen valtakunnanraja kulkee Pitkäjärven poikki. Taustalla  näkyy Venäjän aluetta.

TAKAISIN